Kihlasormukset!

Heinäkuun alussa otimme poikaystäväni Jannen kanssa ottaneet ensimmäisen konkreettisen askeleen kohti kihloihin menemistä ja sitä kautta kohti häitä. Kävimme nimittäin koruliikkeessä katsomassa sormuksia!

Olimme juuri lähdössä minun luotani korukauppaan, kun alkoi sataa kaatamalla. Pohdimme, mitä teemme. Päätimme katsoa yhden jakson Muumeja (tämänhetkistä lempiohjelmaamme!) ja tehdä päätöksen sen jälkeen.

Muumijakson jälkeen päätimme, että haluamme edelleen mennä korukauppaan. Edelleen satoi, joten päätimme, että pyöräilemme nopeasti kilometrin päässä olevaan liikkeeseen. Pihalla kuitenkin Jannen pyörän kumi oli niin tyhjä, eikä oma pyöränpumppuni riittänyt täyttämään sitä, joten päätimme sittenkin kävellä.

Kävelimme läheiseen korukauppaan ja kerroimme, että tulimme katsomaan kihlasormuksia. Myyjä esitteli erilaisia vaihtoehtoja, ja kokeilin sormuksia sormiini. Löysin aika hyvin oman tyylini ja minulle selkeytyi, minkälaisista sormuksista pidän. Saimme kaupassa myös mitattua sormusten koot.

Oli aivan ihanaa kokeilla kauniita sormuksia ja hieman fiilistellä, miltä tuntuu sitten, kun saan ihan oman kihlasormuksen jonain päivänä sormeeni! Jannen sanoin olihan ”omassa elementissäni”.

Koruliikkeessä vierailun jälkeen menimme vielä hetkeksi kahvilaan istumaan. Keskustelimme siitä, mitä opimme liikkeessä vieraillessamme ja millaisia ajatuksia meillä on sormusten suhteen.

Sormusten katseleminen konkretisoi, että olen todella löytänyt henkilön, jonka kanssa haluan kihlautua. Ja se tuntuu todella ihanalta.

Sain sormuksen sormeeni sunnuntaina 18. heinäkuuta, kun Janne kosi. Hän oli samana päivänä, jolloin olimme kastelleet sormuksia, tilannut kihlasormukset meille. Nyt on ollut ihanaa katsella vasemmassa nimettömässä olevaa sormea ja ajatella, että se on todellista nyt!

Kerron myöhemmässä postauksessa enemmän kosinnasta! Sekä päivittelen tietysti hääsuunnitelmia muutenkin. Nyt kosinnan jälkeen olemme jo hieman pohtineet päivämäärää, vieraslistaa ja vastuunjakoa häiden suhteen. Lisäksi pyysin kaasot itselleni! Kirjoitan tästä kaikesta lisää pian!

Tässä kuva omasta sormuksestani!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s